Avainsana: <span>seo</span>

Hämeen Kesäyliopisto

Hämeen Kesäyliopisto tarjoaa avointa koulutusta kaikille kiinnostuneille ympäri vuoden.

Kesäyliopiston koulutuspäällikkö Hanna Salo otti yhteyttä huhtikuun lopussa. He olivat kuulleet minun toteuttaneen loppuvuodesta 2016 Etelä-Pohjanmaan Kesäyliopiston uusille WordPress-pohjaisille sivuille rajapintaintegraation Asion koulutuskalenteriin osana seinäjokelaisen Valakia Interactiven toteuttamaa sivustouudistusta.

Kesäyliopisto pyysi minua freesaamaan jo valmiiksi WordPressin päällä pyörineet vanhat sivunsa uudelle aikakaudelle. Lähdin hakemaan inspiraatiota kesäyliopiston koulutusesitteen raikkaasta ilmeestä, jonka on suunnitellut forssalainen Mainossatama. Lähetin ensimmäisen luonnoksen toukokuun alussa, ja kesäkuussa päästiin avaamaan uudet sivut. Melko nopealla sykkeellä saatiin siis projekti maaliin.

Mikrogramman kanssa toteutettu nettisivujen uudistusprojekti sujui joustavasti, nopeasti ja vaivatta! Toteuttajana Mikrogramma oli erittäin luotettava ja joustava yhteistyökumppani.

Uudistuksen yhteydessä tehtiin myös integraatio Asion kurssitietojärjestelmään. Tätä kautta Asion järjestelmään syötetyt kurssitiedot voitiin hakea osaksi sivujen omaa sisältöä. Tavoitteena oli saada enemmän kävijöitä kesäyliopiston omille sivuille kasvaneen hakukonenäkyvyyden ja selkeämpien, yksilöllisten kurssiesitesivujen osoitteiden kautta. Etusivulle upotettiin Asion nettikalenteri vielä erikseen omana elementtinään.

Nettisivu-uudistuksen yhteydessä toteutettu rajapintatyö kurssihallintajärjestelmäämme sujui ongelmitta. Yhteydenpito hoitui suoraan Mikrogramman toimesta kurssihallintajärjestelmätahoon.

Tiedot haetaan Asion rajapinnasta JSON-muodossa, ja tallennetaan WordPressin tietokantaan välimuistiin (transient) halutun pituiseksi ajaksi. Tämä nopeuttaa sivulatauksia huomattavasti, koska tietoja ei tarvitse hakea jokaista kävijää varten erikseen ulkoisesta järjestelmästä.

Sivuston uudeksi kodiksi valittiin yhteistuumin Seravon WP-Palvelu, joka huolehtii WordPress-pohjaisten sivujen ylläpidosta todella mallikkaasti; sivut latautuvat nopeasti ja muutenkin tietoturvaan ja suorituskykyyn on kiinnitetty erityistä huomiota. WP-Palveluun on myös mahdollista luoda ulkopuolisten katseilta piilossa olevia ”varjoja”, joissa voi helposti testata uutta ulkoasua tai sisältöä ennalta.

Yhteistyöhön ja lopputulokseen olemme erittäin tyytyväisiä! Suosittelemme Mikrogrammaa nettisivutoteutuksiin!

Kiitos Hanna ja muu Hämeen Kesäyliopiston porukka, että sain olla alusta asti kokonaisvastuullisesti suunnittelemassa ja toteuttamassa tätä! Ja kiitos myös Asion spesialistieille avusta ja reagoinnista rajapinnan osalta.

Hämeen Kesäyliopisto tarjoaa avointa koulutusta kaikille kiinnostuneille ympäri vuoden. Kesäyliopiston koulutuspäällikkö Hanna Salo otti yhteyttä huhtikuun lopussa. He olivat kuulleet minun toteuttaneen loppuvuodesta 2016 Etelä-Pohjanmaan Kesäyliopiston uusille WordPress-pohjaisille sivuille rajapintaintegraation… Lue artikkeli ”Hämeen Kesäyliopisto” kokonaan »

hameenkesayliopisto.fi
Hämeen Kesäyliopisto