Avainsana: <span>rajapintaintegraatio</span>

AVA Finland -konserni

AVA Finland -konsernin sivustouudistuksessa usealle toimialasivustolle luotiin yhtenäinen, raikas ja moderni ilme. Ilmeen suunnittelusta vastasi Graafinen toimisto Serian Tomi. Samalla sivustot tuotiin WordPress-julkaisualustalle.

Toimialasivustot toteutettiin WordPressin multisite-ominaisuudella. Yksittäiset sivustot käyttävät kaikki samaa teemaa, jonka värimaailman ja logot asiakas voi itse määritellä sivustokohtaisesti WordPressin ohjausnäkymässä. Kaikki sivustot esittelevä landing-sivu pidettiin erittäin yksinkertaisena.

Tässä projektissa otin ensimmäistä kertaa työn alle kevyen ”page builderin”, jonka avulla asiakas voi itse luoda alasivujen ilmeen WordPressin ohjausnäkymässä sitä varten luoduista moduleista eli sisältöosioista. Sivulle voi siis valita asetettavaksi esimerkiksi otsakekuvaa, artikkelisyötettä, henkilöstön jäseniä, lomaketta, Facebook-feediä tai Google-karttaa. Moduleita lisätä ja poistaa, ja raahailla halumaansa järjestykseen helposti. Järjestely perustuu Advanced Custom Fields -lisäosan joustavan sisällön hyödyntämiseen. Se onnistuikin yli odotusten, ja olen käyttänyt tätä lähestymistapaa jatkossa.

Henkilöstövuokraukseen keskittyvää toimialasivustoa varten loin uuden räätälöidyn sisältötyypin työpaikkailmoitusten syöttämiseen. Sen avulla työpaikkojen kategorisointi onnistuu helposti paikkakuntakohtaisesti.

Suorituskyvyn optimointia silmälläpitäen kyselyjen ja lisäosien määrä on jälleen minimoitu, ja sivustolla käytetään pääasiassa vektorimuotoisia, kevyitä SVG-logoja. Sellainen toistuu itse asiassa toimialasivustoilla etusivun otsakekuvan taustalla, huomasitko? Kuvaan uppoava kolmikirjaiminen ”AVA” jakaa otsakekuvan kolmeen itsenäiseen alueeseen omine taustakuvineen.

Sivustolle integrointiin myös Facebook-feedit ja niiden ulkoasu räätälöitiin vastaamaan muuta ilmettä.

Ulkoasukoodin tekniikan osalta tämä lienee ensimmäinen projektini pitkään aikaan, missä en ole pohjannut Foundationiin. Otin pohjalle testiin Digitoimisto Duden Air -starter-teeman ja muokkasin siitä sopivan kokonaisuuden. Responsiivisuus on totetettu siis Jeet-gridillä ja höystetty tarvittavilta osin flexboxilla.

Kiitos AVAn Takulle, Sakulle ja Mirvalle sekä Serian Tomille!

AVA Finland -konsernin sivustouudistuksessa usealle toimialasivustolle luotiin yhtenäinen, raikas ja moderni ilme. Ilmeen suunnittelusta vastasi Graafinen toimisto Serian Tomi. Samalla sivustot tuotiin WordPress-julkaisualustalle. Toimialasivustot toteutettiin WordPressin multisite-ominaisuudella. Yksittäiset sivustot käyttävät… Lue artikkeli ”AVA Finland -konserni” kokonaan »

avaprorent.fi
AVA Finland -konserni

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen uudistetulla sivustolla voi seurata uudistuksen alueellista valmistelua.

Projektin johtamisesta vastasi tamperelainen viestintätoimisto Kumu Communications, jonka kanssa minun on ollut ilo tehdä yhteistyötä aiemminkin.

Ensimmäisessä yhteisessä palaverissa elokuussa 2017 linjattiin projektin tavoitteet ja uuden sivuston ulkoasu asiakkaan tekemien ulkoasuhahmotelmien pohjalta. Uusittu kokonaisuus otettiin käyttöön paria kuukautta myöhemmin.

Vanha sivusto oli toteutettu WordPressin multisite-ominaisuudella kahdeksi eri sivustoksi eri sote- ja maakuntauudistuksen kohderyhmille. Uudistuksessa sivustot yhdistettiin uuden ”Yhteinen Etelä-Pohjanmaa” -otsikon alle.

Uudistuksessa sosiaalinen media sai sivustolla aiempaa paremman näkyvyyden. Hashtagin #uusiep Twitter- ja Facebook-feedit upotettiin sivustolle suoraan virallisista rajapinnoista Digitoimisto Duden rakentamien lisäosien avulla.

Rakensin sivuston ulkoasun koodin kannalta täysin uusiksi käyttäen Foundation-frameworkkia pohjalla. Vanha tuttu värimaailma säilyi ennallaan. Kiinnitin erityistä huomiota suorituskykyyn; kyselyjen ja lisäosien määrä on minimaalinen, ja sivusto latautuukin Seinäjoen kaupungin omalta, Seravon ylläpitämältä palvelimelta todella nopoeasti.

Kiitos Kumun Sanna Saarikankaalle, Etelä-Pohjanmaan Liiton Hanna Rantalalle ja Etelä-Pohjanmaan sote-projektin Miska Kaihlamäelle hienosti sujuneesta projektista!

Etelä-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen uudistetulla sivustolla voi seurata uudistuksen alueellista valmistelua. Projektin johtamisesta vastasi tamperelainen viestintätoimisto Kumu Communications, jonka kanssa minun on ollut ilo tehdä yhteistyötä aiemminkin. Ensimmäisessä yhteisessä palaverissa… Lue artikkeli ”Yhteinen Etelä-Pohjanmaa” kokonaan »

uusiep.fi
Yhteinen Etelä-Pohjanmaa

Vuoden Viinit 2017

Vuoden Viinit -kilpailun sivuston ulkoasu uudistettiin täysin vastaamaan vuoden 2017 kisan uudistettua tulostenjulkistustaktiikkaa.

Etusivulla on kisan edetessä täydentyvä listaus eri sarjojen tuloksista. Myös sivun ylälaidassa oleva graafi — ”sarjapiirakka” — täydentyy sitä mukaa, kun tuloksia julkistetaan.  Graafin ulkoasun suunnitteli hyvä ystäväni ja lahjakas graafinen suunnittelija Mika Hakala. Teknisesti piirakka on toteutettu SVG-kuvana, jota muokataan lennossa JavaScriptin avulla.

Maahantuojille on oma kirjautumista edellyttävä extranet, jonka avulla he voivat ilmoittaa edustamiaan viinejä kilpailuun suoraan sivustolta löytyvän lomakkeen avulla. Viinit menevät WordPressissä omiksi sisältötyypeikseen (custom post type), ja niitä voidaan kisan järjestäjän puolesta monipuolisesti muokata ohjausnäkymässä.

Toteutin viinien ilmoittamisen helpottamiseksi järjestelyn, jossa maahantuoja syöttää lomakkeelle ensin Alkon tuotenumeron, ja lomake esitäytetään automaattisesti Alkon tietokannasta haettavien tietojen avulla.

Vuoden Viinit -kilpailun sivuston ulkoasu uudistettiin täysin vastaamaan vuoden 2017 kisan uudistettua tulostenjulkistustaktiikkaa. Etusivulla on kisan edetessä täydentyvä listaus eri sarjojen tuloksista. Myös sivun ylälaidassa oleva graafi — ”sarjapiirakka” — täydentyy… Lue artikkeli ”Vuoden Viinit 2017” kokonaan »

vuodenviinit.fi
Vuoden Viinit 2017